Aina sunnuntaisiaamuisin  ja arkipyhä aamusin teen hieman lisäduunia. Jo kolme- neljä vuotta, ( en tarkkaan muista) olen jakanut lehtiä, Etelä-Suomen Sanomia ja Hesaria. Lehdenjakoreitti on noin 75 kilometriä pitkä, kiertäen Asikkalan kirkolta, Iso-Äiniön, Vähä- Äiniön, Kurhilan, Viitailan mutkaisilla teillä.  

Tänään Helatorstaina jo niin tutuksi tullut reitti soljui mukavaa tahtia. Aamun tunteina reitillä näkyy jos jonkin näköisiä metsän eläviä, niin  jäniksiä, kettuja, hirviä, valkohäntäpeuroja on tullut tavattua.  Tämä aamu oli kumman valju, ei yhtään nelijalkaista ollut näkyvillä.  Saapuessani Reivilän tielle, katselin  peltomaisemaa. Kylläpä siinä tuli hätkähdettyä!  Kurkikos se siellä tepastelee... no ei kyllä väritys täsmää. Valkovoittoinen suuri lintu,  siivet mustat, punaoranssit pitkät jalat ja nokka... Siellähän oli ilmielävä Kattohaikara!! Ensimmäinen mileen tuleva ajatus oli ettei kamera ollut tällä kertaa mukana. Melkein aina se on mukana ollut, nyt kun aamut ovat valoisat olleet.

Pysäytin auton ja nousin ulos. Peltoalue oli laaja. Lintu käyskenteli pellolla ilmeisesti ruokaa etsien kymmnen lokkia seuranaan. Minut nähdessään lintu hieman hätäänty ja nousi siivilleen. Voi, nyt pelästytin sen pois, harmittelin. Lintu lensi vaan kauemmaksi ja laskeutui uudelleen pellolle. Itse asiassa l ähemmäksi sitä kohtaa jonne olin tieltä kääntymässä.  käännyin Reiviläntielle, nakkasin lehden laatikkoon ja tiirailin lintua. Nyt en mennyt ulos autosta, mutta pysähtyvä auto sai haikaran taas siivilleen. Taas se lensi lähmmäksi sitä kohtaa johon olin tietä pitkin ajamassa.  Nyt aj0in aivan hiljaa. Se kaarteli aivan auton vieressä pellon päällä. Oli se kyllä sukomattoman suuri jaUPEA  ilmestys. Sitten se suuntasi keskemmälle peltoa, jonne laskeutui.  Liekö ruokailee siellä jonkin aikaa.

Kotiin tultuani tarkastin Tiira. fi  lintupalvelusta oliko linnusta bongauksia tuolta alueelta aiemmin. Ei löytynyt, joten ilmoitin sen myös sinne. Jokioislta ja Kuhmoisista oli aiemmat lähimmät havannot. Liekö sama lintu sitten. Mutta voi kuinka kaunis se oli!